16. marraskuuta 2010

jään päiviksi peittoni vangiksi,
välillä avaan silmäni ja silitän kehräävää kissaani,
välillä luen sivuja kirjasta,
mutta yleensä pakoilen todellisuutta uniini,
jopa pahimmasta voi herätä.

välillä nousen keittämään kupillisen teetä,
jätän teelehden murusia pohjalle ja kaivaudun takaisin peittoni suojiin.
välillä herään kolistelevaan tyttöön,
saatan pitää seuraa hetken,
ja taas kadota.


jään päiviksi peittoni vangiksi,
eikä minulla ole kiire vapautua,
minä pidän tästä,
elämästä unikuvina.
kun voi kylkeä kääntämällä vaihtaa todellisuutta,
olla olematta maailmalle.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti