7. maaliskuuta 2011

tuhansien sisälle sullottujen,
itseltäänkin piilotettujen pahojen olojen ryöppy putosi niskaani valtavalla voimallaan
kaataen minut,
jättäen yksin makaamaan kenenkään tulematta ottamaan kädestä kiinni,
nostamaan ylös.

minun kyyneleeni valuivat tyynyille, 
kissan kielelle, olemattomiin lupauksiin.


pelasta minut-puhelu
joka loppui yksinäiseen itsensä halaamiseen
ja kysymykseen,
mitä on rakkaus?


täällä ei ole ketään
enkä minä voi olla yksin.





 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti