14. kesäkuuta 2016

vilisevät maisemat ja hän 
hän luki vieressäni
ja kun silmät sanojen sivujen lukujen perässä ja keskittynyt hiljaisuus, sinä odotit meitä
minä kuuntelin toisten tunteita ja melodioita yrittäen samaistua,
vaikka aina joku lause oli yliviivattava

nyt hän on ulottumattomissa, vieraissa keittiöissä ja kylpyhuoneissa, 
siellä missä on likaisia katuja ja puhtaita ihmisiä
ja nyt minun pölyisessä peilissäni heijastus alastomasta selästäsi,
opettelen kaikki ääriviivat, arvet ja selkärangan nikamat eivätkä nekään ole tarpeeksi
sinä katsoit minua sumuisin mielin
astuin sumuusi ja sumusta astuimme yhdessä vaikka luulen että osa minua jäi

minulle kelpaa mikä tahansa soratie ja polkupyörä
polku, jonka varrella mustaa metsää tai suo
polku joka vie vie vie eikä koskaan perille
olen matkalla ja alaston,
tunnen herkemmin tuulen ihollani, aaltojen kuohun korvissani, mukulakivikadut allani,
ja hämmennyksestä tai nautinnosta suljen silmäni ja hyväksyn

me olemme matkalla 
ja minä leijailen kirsikankukan terälehtien mukana helsingin kaduilla,
tarraudun onnettoman kengänpohjaan, istun kalliossa ja hymyilen tytölle
tai ehkä kuitenkin
rajuilman dramaattisuus viehättää minua ja odotankin päätepysäkillä kanssasi

ehkä hän unohti itsensä vieraille kaduille tai sinä eksyit polulta
ehkä minä menin tuulen mukana
ehkä sillä ei ole väliä,

minulle kelpaa mikä tahansa soratie ja polkupyörä
ja me olemme matkalla




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti